Viimeaikoina pelin sisällä on noussut kovaksi puheenaiheiksi tupaidentiteetit ja roolipelihahmon kehitys ja luontiprosessi. Metodeja hahmonluonnissa on enemmän kuin pelaajia eikä varsinaisesti oikeaa tai väärää kehityssuuntaa ole — joku saattaa luoda väljät raamit oman hahmonsa luonteelle ja kiinnostuksille siinä missä joku muu kirjoittaisi hahmostaan kattavan esittelyn kaikkine yksityiskohtineen. Oli keino tuottaa hahmo mikä tahansa, pelissä on hyvä ottaa huomioon hahmon tupa ja siihen kohdistuvat kliseet, jotka tekevät ns. klisehahmoista varsinaisia sudenkuoppia roolipelaajille. Potter-kirjoista Luihuisen esikuvaksi jäi ilkeä Draco Malfoy samalla kun Rohkelikko muistetaan Godricin ylväästä miekasta ja Harry Potterin rohkeudesta. Korpinkynnet ovat viisaita kuin kotkat ja puuskupuhit nöyriä ja sydämellisiä. Hahmonluonnissa vaikeinta ei ole pelkästään itselleen mieluisan hahmon tekeminen vaan myös koko roolipelin ja loren aikaisempien tottumusten ja tupaidentiteettien rikkominen. Klisehahmot kulminoituvat enemmän tai vähemmän meidän roolipelimme Luihuisen tuvan oppilaisiin, jossa ihanteellinen luihuinen on kylmä, puhdasverinen ja ylimielinen pimeyden velho.
Lähdetään ajatuksesta, että suunnitteilla olisi uusi oppilashahmo. Usein jo ennen varsinaista hahmonluontia on jonkunlainen ajatus siitä, minkälaisen hahmon haluaisi itselleen luoda. Joku saattaa hakea lupaa ihmissuteen, joku puolestaan miettii sukulaisyhteyksiä pelin muihin hahmoihin. Hahmonluonnissa on syytä olla tarkka ja muistaa kysyä itseltään onko minun hahmoni kliseinen? Vaikka pyrkimyksenä ei missään tapauksessa ole luoda mitenkään veistoksellisia vaan nimenomaan raikkaita, uusia hahmoja, ajattelutapa ei saisi jämähtää kangistuneisiin kaavoihin. Pimeyden velho itsessään ei ole klisee, mutta sen pakonomainen yhdistäminen Luihuisiin, puhdasverisyyteen, ilkeyteen, kuolonsyöjiin ja moraalittomuuteen on. Ajatusta voisi rikkoa jopa pieninkin keinoin; kirjoista tuntemamme Narcissa Malfoy oli enemmänkin tilanteen uhri, joten voisiko samaa asetelmaa soveltaa peliin? Entä jos hahmo ei olekaan moraaliton, vaan potee suurta syyllisyyttä ja katumusta hairahtaessaan pimeyden voimiin?
Kuolonsyöjät ovatkin oma, pölyttynyt lokeronsa. Kuolonsyöjät saatetaan käsittää pelissä hieman väärällä tavalla nykyään, joten avataanpa termiä: kuolonsyöjät olivat Tom Valedron opiskelutovereita ja hänen oman velhokulttinsa eliittiä. Kuolonsyöjät menettivät autokraattisen johtajansa 1998 Tylypahkan taistelussa. Nykypelissä kuolonsyöjät ovat vain pölyttynyt häive jostain, mitä ei enää ole. Siksi pitäisi olla hyvin perusteltavissa, miksi juuri oma hahmoni haluaisi olla kuolonsyöjä. Mikäli hahmon välttämättä täytyy olla pimeyden velho, asetelman voi kääntää päälaelleen; entä jos pimeyden velhoni halveksuikin Voldemortia? Voldemorthan ei onnistunut edes valtaamaan ministeriötä ja loppujen lopuksi jopa hävisi. Sen sijaan Gellert Grindelwald, jota ei koskaan voi painottaa liikaa, valloitti koko Euroopan pimeyden voimillaan ja oli aikeissaan reformoida koko taikamaailman. Mieluumminhan häntä olisi kannattavampi ihailla, olihan hän pimeyden velhoista kaikkein tuotteliain. Mutta pelkästään pimeä taikuus tulisi taikuutena kyseenalaistaa — Rowlinghan esittelee meille pahan, korruptoivan taikuuden, jonka perimmäinen tarkoitus on vain tuhota.
Toinen asia on myös nimenomaan Luihuisen tupaidentiteetti, vaikka aihe sinänsä koskee kaikkia tupia. Ei ole olemassa ihanneluihuista tai ihannekorpinkynteä, on vain olemassa pelaajan ajatus tuvanjohtajasta, Salazar Luihuisesta ja muista Rowlingin esittelemistä hahmoista tuvissa, mutta oman hahmosi ei tarvitse eikä täydy noudattaa minkäänlaisia kaavoja. Jästisyntyinen voi opiskella Luihuisessa, mikä toisikin vaihtelevuutta, tai myös puuskupuh voisi olla linnan pahin päänaukoja. Jos luonteenpiirteiden kanssa pelaaminen ei tuota tarpeeksi inspiraatiota, sitä voi yrittää etsiä muualta kyseenalaistamalla teoriassa kaiken: verisäädyn, pukeutumisen, seksuaalisuuden, mahdolliset sairaudet, kansalaisuuden, kävelytyylin, laukun sisällön, lempioppiaineen, maailmankatsomuksen, sukulaisssuhteet, moraalikäsityksen tms. Minkäänlaisia raameja hyvän hahmon luomiseen on vaikea antaa, koska hyvää, tai varsinkaan huonoa hahmoa, ei kyllä ole olemassakaan.
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kääntää päälaelle. Luihuinen saa olla puhdasverinen ilman, että se on suoranaisesti klisee. Hahmojen ei tarvitse olla ylijalostettuja eikä kenenkään tarvitse väitellä itseään tohtoriksi tajutakseen roolipelin filosofiaa — mutta pointti on se, että kritisoidaan, kyseenalaistetaan ja mietitään. Potterwiki tarjoaa hirmu mielenkiintoisia faktoja Rowlingin luomasta maailmasta, jossa pienikin yksityiskohta voi olla se juuri sinun hahmosi luomiskipinä. Aikaisempia hahmokliseitä ja ajatuksia kannattaa ja pitää rikkoa, jotta roolipeliin saa uusia tuulahduksia ja peli kehittyy eteenpäin. Kun peliin tuodaan hahmoja, joissa vanhoja tottumuksia koetellaan, syntyy aina jotakin uutta. Se vaikuttaa positiivisesti ei vain pelinkehitykseen mutta myös ilmapiiriin, jossa roolipelataan. Perimmäinen tarkoitus on kuitenkin saada pelaajat kyseenalaistamaan aikaisemmat tavat luoda roolipelihahmo ja edistää hahmon mielekkyyttä itse pelaajan silmissä; totuushan on, ettei ketään kuulu mielyttää, ja että paras pelihahmo on juuri se, josta itse pelaaja tykkää.