Paljon on kulunut aikaa siitä, kun [Tylypahka] avasi ovensa 13. kesäkuuta vuonna 2005. Kuulostaa oikeasti ainakin omaan korvaan todella pitkältä ajalta. Muistan, miten meidän Habbo Hotelliin rakennetun roolipelin taival alkoi silloin alkeelliselta King's Crossin juna-asemalta ja kuinka meidän huikeat kaksi vaunuosastoa silloin oli rakennettu armastavaroista, lähinnä niistä pienistä puisista jakkaroista sekä tilanjakajista, joilla kuitenkin istui sinä päivänä todella monta innokasta uutta roolipelaajaa. Siitä päivästä on kulunut paljon aikaa, ja siitä päivästä on nyt tänä päivänä kuljettu pitkä matka aina tähän päivään asti, viidentoista vuoden päähän.
Meistä moni tänäkin päivänä tänään täällä paikalla olevista ihmisistä on kasvanut [Tylypahka]:n mukana. Siinä missä tämä roolipeli on nyt saavuttanut teini-iän, olemme me, suurin osa kasvaneet aikuisiksi [Tylypahka]:n mukana. Muistan, kuinka joskus vuosia sitten puhuin aina näissä kiitospuheissani päättymättömästä hiekkarannasta, jota pitkin yhdessä olemme saaneet kulkea eteenpäin [Tylypahka]:n mukana. Kuitenkin ne hiekkarannat ovat valitettavasti osan kohdalla päättyneet, kun oma elämä ja sen mukana tuomat haasteet, aikuisuus, ovat astuneet mukaan kuvioihin ja laittaneet prioriteetit uuteen järjestykseen.
Vaikka ovi on käynyt ja ihmisiä on lähtenyt yksi kerrallaan pois, on se myös avannut paljon uusia mahdollisuuksia uusille pelaajille. Tänäänkin täällä istuu paljon sellaisia kasvoja paikalla, joihin olen saanut tutustua vasta tänä vuonna. Haluan lämpimästi toivottaa teidät tervetulleeksi siis [Tylypahka]:n ihmeelliseen maailmaan, jonne olette joko yksin – tai yhdessä, syystä tai toisesta, eksyneet. Toivottavasti matkanne täällä on vähintäänkin yhtä värikäs, kuin Catherine Bondin historia [Tylypahka]:ssa, sekä mikä tärkeintä - seikkailuntäytteinen.
Sen päättymättömän hiekkarannan sijaan haluaisin kuvailla [Tylypahka]:a nykypäivänä, rehellisyyden nimissä, huvipuistoksi. Välillä mennään lujaa ylöspäin, mutta sieltä ylhäältä on tapana tulla myös vauhdilla alaspäin. Paljon on kuitenkin koettu hyvää yhdessä; iloittu, naurettu, hassuteltu ja totta kai, roolipelattu. Mutta yksikään roolipeliyhteisö ei ole täydellinen, eikä sitä ole [Tylypahka]:kaan. Iloon ja riemuun mahtuu aina mukaan myös vastoinkäymisiä, joista on ainakin yritetty ottaa opiksi vuosien aikana; paiskattu kättä riitojen päätteeksi sovinnon merkiksi, pyydetty anteeksi ja pahoiteltu, kun siihen on ollut aihetta. Vastoinkäymiset opettavat ja niiden tarkoitus on kuitenkin aina, lähes poikkeuksetta, kehittää meitä yhteisönä sekä ihmisinä. Ihminen on erehtyväinen eikä kukaan meistä ole täydellinen.
Olen aina ollut sitä mieltä, että puheiden pitäminen ei ole vahvin osa-alueeni, koska huomaan aina jääväni jaarittelemaan sitä sun tätä ohi itse aiheen. Kuitenkin haluaisin vielä tähän loppuun mainita, että vaikka viimeiset kaksi vuotta ovatkin olleet [Tylypahka]:ssa hiljaisia eikä käytäviltä ole kantautunut roolipelin puolella oikeastaan muita ääniä, kuin kukkuva käkikello, niin olen äärettömän onnellinen tällä hetkellä. Onnellinen siitä, että olette löytäneet tienne tänne takaisin. Onnellinen siitä, että teillä on vielä tänäkin päivänä intohimoa roolipelata. Sekä onnellinen siitä, että juuri te jaatte kanssani tämän päivän täällä tänään.
Kiitos teille kaikille uusille sekä vanhoille pelaajille, että olette mukana mahdollistamassa [Tylypahka]:n roolipelin taivalta eteenpäin omalla tavallanne; joko aulassa hengaillen, huoneita rakennellen tai koulun muurien sekä niiden ulkopuolella roolipelaten. Olette jokainen tärkeä osa tätä huvipuistoa.
Näiden sanojen myötä haluan kiittää teitä kaikkia vielä erikseen, sekä jokaista yhdessä. Paljon onnea [Tylypahka] 15-vuotta!
2. lk