Kiitospuhe
No niin. Ajattelin pitää tän puheen nyt suhteellisen simppelinä enkä tehdä tästä mitään koko iltaa kestävää monologia. Ensinnäkin kiitos nyt jo kaikille teille, jotka saavuitte juhlimaan Tylypahkan 20-vuotista taivalta tänne tänään. Ja kiitos Viikurille sekä airille, jotka halusivat koko sydämestään päästä järjestämään pienen juhlan merkkipäivän kunniaksi. Ja rypsille, joka oli mukana takapiruna juhlallisuuksien mahdollistamisessa. Ei sillä ole väliä, että koska sitä juhlitaan – kunhan nyt juhlitaan edes jotenkin. Tänään on pelattu hauskoja pelejä, arvottu hieman kolikoita ja mikä parasta: hengailtu porukalla. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut tänään hyvä ilta!
Mikään yhteisö ei olisi valovoimainen ilman kävijöitään, ja tänäkin iltana se on jälleen todistettu, että vaikka Tylypahka on nukkunut viimeiset pari vuotta melko sikeää unta, niin silti sen toiminta jaksaa kiinnostaa ihmisiä. On tuttuja ja vanhoja kasvoja, uusia sekä ohimennen joskus paikalla vilahtaneita ihmisiä paikalla. Aina sitä toimintaa on ollut kuitenkin jossain muodossa, esimerkiksi foorumilla ja DC-kanavalla hiljaiselosta huolimatta!
Tylypahka on aina ollut vähän sellainen paikka, että välillä sitä vipinää tuntuu olevan tarjolla ihan viikoittain, mutta sitten tulee niitä kausia – ja jopa vuosia, kun koko roolipeli vain nukkuu, mutta ei ole koskaan unohdettuna. 20-vuotta Habbo Hotellissa kertoo jo melko paljon siitä, että tämä roolipeli on ylivoimaisesti Habbon historian pitkä-aikaisin roolipeli, joka jaksaa tasaisin väliajoin aina muistuttaa olemassaolostaan ja siitä, ettei sitä ole kuopattu mihinkään mappi ö:hön. Suurin kiitos siitä kuuluu ehdottomasti sen kävijöille ja mahdollistajille. Meillä on valtavan paljon hienoja huoneita, joiden käsialasta on kiittäminen taitavia rakentajia. Meillä on uskomattoman kattava roolipeli ja opas sen saloihin, joihon on nähty valtava vaiva ja aika. Meillä on myös ehdottomasti luovin kävijäkunta, jonka ideat ja toteutukset hakevat välillä vertaistaan, kun miettii esimerkiksi jo pelkästään oppitunneilla tai koulun käytävillä tapahtuvia pelillisiä juonenkäänteitä ja kuvioita. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta koska kovasti uhosin pitäväni puheen nyt suhteellisen simppelinä niin haluan tähän väliin muistuttaa, että sinä joka kuuntelet tätä puhetta: kiitos sinulle.
Kiitos panostuksestasi Tylypahkan roolipelin eteen. Oli matkasi Tylypahkassa kestänyt sitten miten kauan tahansa, niin tässä sitä nyt kuitenin ollaan yhdessä porukalla 20 vuoden jälkeen juhlistamassa tätä hienoa merkkipäivää.
Mä joskus nuorempana puhuin aina mun puheissani joko päättymättömästä hiekkarannasta tai puusta, jonka oksisto aina kasvoi vuosi vuodelta yhä tuuheammaksi mitä edemmäs mentiin. Ja siitä on kuitenkin 20-vuotta. Ja mä olen nyt 33... Oon fossiili. Vähän tulee ehkä sellainen ns. ”tippa linssiin”, kun muistelee noita aikoja. Tylypahka on tarjonnut paljon hyviä muistoja vuosien aikana sekä solminut lukemattomia ystävyys- ja kaverisuhteita eri ihmisten kesken. Jokaiseen yhteisöön mahtuu myös niitä kompastuskiviä, mutta kyllä mä itse henkilökohtaisesti koen, että lähtökohtaisesti Tylypahka on antanut ainakin mulle enemmän hyvää. Toivottavasti tämä roolipeli on tuottanut myös teille paljon iloa, onnea sekä hauskoja hetkiä vuosien varrella.
Vielä kerran haluan pyteettömästi kiittää teitä kaikkia omasta panoksestanne tämän roolipelin eteen. Uskallan väittää, että historiaa on tehty (jo vuosia sitten, toki) – kun kohotamme maljan 20-vuotiaan Tylypahkan kunniaksi!
Kiitos kaikille. <3
- Eyon