Sanotaanko suoraan, että olen aina luvannut paljon: kuut, tähdet ja jopa ne kaukaisimmatkin galaxit taivaalta. Olen luvannut tehdä videoita, joissa kiitän kaikkia henkilökohtaisesti, mutta totuus on se, että olen paljon etevämpi kirjoittamaan kuin puhumaan suoraan kameralle. Se on luontevampaa, koska tämä teksti jota juuri nyt luet, kumpuaa suoraan sydämestäni. Lue tämä ajatuksella.
Niin, voisin puhua ummet ja lammet halki ja muistella niitä kaikkia vanhoja, hyviä aikoja kun oli vielä WiLLa. Oli vielä se 13-vuotias Anette, joka oli juuri aloittamassa peruskoulun yläasteen. Kaikki oli vielä hyvin. Mutta totuus on se, että sitä 13-vuotiasta Anettea ei enää ole muuta kuin muistoissa. Siitä on kymmenen vuotta. Siitä on kymmenen vuotta, kun avasin Tylypahkan yhdessä kolmen itselleni täysin tuiki tuntemattoman ihmisen kanssa. ::leetu::, doll91 ja black.flower, teidän silmänne tuskin ikinä liikkuvat näiden lauseiden yllä, mutta jos niin käy, haluan sanoa teille kolmelle vain yhden sanan: kiitos. Ilman teitä tätä kaikkea ei olisi. Ilman teitä kolmea tämä kaikki olisi jäänyt vain kaukaiseksi haaveeksi. En ole koskaan unohtanut teitä, enkä tule myöskään ikinä unohtamaan. Joka vuosi tänä päivänä muistelen teitä kolmea lämmöllä ja hiljennyn hetkeksi omaan rauhaani. Mä en ole luovuttanut vielä, tai no: mä en ole kasvanut vielä isoksi. Kiitos. 
Se siitä historiasta, palataan nykyhetkeen. Mä olen kokenut uskomattoman paljon upeita roolipelejä, tavannut mitä upeimpia ihmisiä ja saanut elämän, jota mulla ei ollut: ennen Tylypahkaa. Kuulostaako hassulta? Kieltämättä. Kun doll91 vetäytyi tuvanjohtajuudesta, astui mukaan Jasper. Jasper, sinä mun iänikuinen riitakumppani. Sun kanssa on koettu niin paljon paskaa kuin hyvääkin, ettei sanat enää riitä kuvailemaan sitä kaikkea. Sä olet helvetin tärkeä ihminen mulle ja ilman sua ja sun motivaatiota Tylypahkaa kohtaan tätä koulua ei enää olisi. Mä toivon, että sun mielenkiinto pysyy edelleenkin korkealla. Kiitos, kun olet siinä. Kiitos panoksestasi, kiitos kaikesta. Kaikesta. Tiedät kyllä mitä meinaan tällä yhdellä sanalla.
Ilari ja Emma: parhaimmat tuvanjohtajat pitkien vaihdosten jälkeen miesmuistiin. Te olette tehneet uskomattoman paljon hyvää työtä Tylypahkan eteen jo ennen sitä, kun edes nousitte tuvanjohtajiksi. Mä en voisi kuvitellakaan tällä hetkellä parempaa nelikkoa, kuin mitä me ollaan. Mä välitän teistä suunnattoman paljon ja arvostan teidän panosta kaikkeen ja kaikessa, mitä teette. Olette muutenkin ihania ihmisiä ja ilman teitä teidän tupanne tulisi olemaan suoraan sanottuna kusessa. Jatketaanko loppuun asti: yhdessä?
Te kaikki muut. Jos mä alkaisin luettelemaan jokaisen nimen erikseen, paisuisi se lista äärimmäisyyksiin. Mä kuuntelen tällä hetkellä Celine Dionin 'My Heart Will Go On”-pianoversiota ja itkeä vollotan, koska se, mitä juuri nyt tunnen on jotain sanoinkuvaamatonta.
Niin, kymmenen vuotta. Tänään, kello 18:00. Ajatella. Mulla ei oikeesti sanat riitä kuvailemaan tätä fiilistä tai tunnetta, jota nyt tunnen. Olo on osittain tyhjä, osittain jännittynyt ja osittain outo. Oonko oikeesti uhrannut kymmenen vuotta elämästäni ja ajastani Tylypahkalle? Näemmä olen, enkä kadu siitä päivääkään. En päivääkään.
Te olette kaikki omalla tavallanne taianomaisia nuoria noitia- ja velhoja, vaikkei meistä kukaan sitä virallista kutsukirjettä ikinä Tylypahkaan saanutkaan: (tai no, kuka tietää?). Mutta se matka, mikä me ollaan yhdessä kuljettu Tylypahkan mukana, osa pidemmän, osa puolestaan vähemmän aikaa on jo suunnattoman iso saavutus. Mä lupaan hiljentyä taas huomenna mun jokavuotiseen rukoukseen, jonka kajautan ilmoille vain ja ainoastaan Tylypahkan vuosipäivänä ja kiittää luojaani siitä, että mulla on näin upeita ihmisiä ympärilläni. Ystäviä ja kavereita. Ihmisiä, joista välitän.
Sinä, joka luet tätä tekstiä: tiesitkö, että juuri sinä olet aivan äärettömän erityinen ihminen? Miksikö? Koska juuri sinä olet eksynyt Tylypahkaan. Juuri sinä olet tutustunut siellä ihmisiin, joiden kanssa jakaa niin ilot kuin murheet, roolipelit ja offgame-vitsit. Juuri sinä olet kiitoksen arvoinen ihminen, ja juuri sinun haluan muistavan koko loppu elämäsi ajan, että joskus oli Tylypahka... joka toimi Habbo Hotellissa. Ja toimii edelleen. Aulaan löytää nimellä Eyon. Ja sanovan ystävilleen, "Tervetuloa mukaan taianomaiseen seikkailuun!"
Oli puu, joka alkoi kukoistamaan joka vuosi samaan aikaan. Aina, kun joku uusi ihminen eksyi Tylypahkaan, puhkesi puuhun vihreä pieni lehti. Ja se lehti laajeni, laajentaen samalla ystävyyttä. Se kukoisti kauniina kertoen tarinaa heistä kaikista joissa oli ripaus taikaa. Ja oli päättymätön hiekkaranta. Hiekkaranta, jossa vaeltajan varpaat upposivat silkinpehmeään hiekkaan ja meri velloi aaltoina katsojansa edessä, kertoen päättymätöntä tarinaa Tylypahkasta ja siellä asuvista ystävistä. Jos tarttui kädestä kiinni, ei tarina päättynyt koskaan, vaan se jatkui... ja jatkui aina ... yli ajan ja sen vaiheiden.
Paljon onnea, [Tylypahka]! Kiitos, että olen saanut kasvaa aikuiseksi juuri Sinun ja sen muurien sisäpuolelle kätkemiesi ihmisten kanssa.
Yhdessä.
J. K. Rowlingia lainatakseni, haluan kiittää juuri Sinua siitä, että olet pysynyt Tylypahkan mukana aina näihin päiviin asti.
En olisi koskaan pystynyt tähän yksin. Kiitos vielä kerran aivan jokaiselle.
Rakkaudella,
Anette/Eyon