Anetten kiitossanat
Kuusitoista vuotta sitten rakastin kertoa kiitospuheissani tarinaa päättymättömästä hiekkarannasta, jota pitkin me kaikki, jokainen [Tylypahka]:lainen astelisimme yhdessä kohti auringonlaskua. Silkinpehmeä hiekka kutittelisi varpaittemme pohjissa, ilta-auringon viimeiset säteet valaisisivat kasvomme sekä hiuksemme sekä kietoisimme kätemme yhteen toistemme kanssa, eläen autuaan idyllistä, rauhaisaa sekä sopusointuista elämää yhdessä. Jälkeenpäin se tarina sai jäädä taakseen ja tuskin tulette sitä enää koskaan kuulemaan. Syy tähän on varsin yksinkertainen; se naiivi, alle teini-ikäinen tyttö kasvoi jossain vaiheessa aikuiseksi. Tästäkin voidaan tosin olla montaa eri mieltä. Se kolmetoistavuotias tyttö oppi, että kaikki ei aina ole kuin satua johon on helppo tuudittautua ja jonka mukana on ihana elää. Pilvilinnoja ei ole, tai jos on ne romahtavat joskus alas. Elämä on koettelemus ja kokemus, jonka aikana me jokainen käymme läpi oman henkilökohtaisen tarinamme. En voi kuitenkaan sanoa, etteikö siitä kuudentoista vuoden takaisesta hiekkarannasta olisi jäänyt käteen paljon hyvääkin – koska juuri sitä siitä jäikin, nimittäin kasvukokemus yhdessä [Tylypahka]:n sekä teidän, rakkaiden käyttäjien kanssa.
Ja juuri sen hiekkarannan äärellä olen saanut kasvaa aikuiseksi yhdessä teidän kanssanne. Paljon olen kokenut, mutta ennen kaikkea oppinut. Vaikka omia vanhempia tulisi kiittää tai moittia saamastaan kasvatuksesta, on minun pakko myöntää, että eniten olen oppinut elämäni aikana juuri [Tylypahka]:laisilta. Olen oppinut mitä on ääretön ilo sekä pohjaton suru. Olen käsitellyt tunteita epäonnistumisesta, mutta myös vastaavasti onnistumisesta. Aina olen saanut myös rakentavaa palautetta, joka on auttanut minua jatkamaan eteenpäin sillä hiekkarannalla, jolle astelin ensimmäisen kerran kolmetoistavuotiaana yhdessä teidän kanssanne. Fiilis siitä, että tässä sitä ollaan yhä edelleen kuudentoista vuoden jälkeen on sanoinkuvaamaton, pysäyttävä. Ja täällä ei oltaisi ilman teitä, kävijöitä ja vaikuttajia, jotka teette roolipelistämme juuri roolipelin. Pelin, joka elää ja joka vaikuttaa. Pelin, jonka ääressä meistä monet ovat itseni mukaan lukien kasvaneet aikuisiksi.
Yksikään yhteisö ei ole ikinä täydellinen. Jokaiseen mahtuu ilon lisäksi mukaan myös surua ja negatiivisuutta, erimielisyyksiä sekä ristiriitoja. Toivon kuitenkin, että niistä muistettaisiin aina puhua, jotta kykenisimme rakentamaan [Tylypahka]:sta edes hitusen lähemmäs sitä satumaista paikkaa, josta minä itse haaveilin putiikin avatessani kuusitoista vuotta sitten. Tämä on kuitenkin elämää ja sen mukana tuomia realiteetteja, arkea sekä todellisuutta. Yhtenä päivänä me voimma olla kuin yhtä, isoa sekä suurta perhettä ja seuraavana olla nokikkain toisiamme vastaan. Aina, lähestulkoon kuitenkin aina on siitä huolimatta riidat sekä eripurat onnistuttu ratkaisemaan joko asianomistajien tai koko yhteisön kesken. Ja siitä olen teille kaikille äärettömän kiitollinen.
Jos nyt kuitenkin palataan vielä sinne päättymättömälle hiekkarannalle, niin vaikuttaahan tämä koko kuusitoista vuotta sitten perustettu roolipeli hieman siltä. Täällä sitä ollaan yhä, yhdessä vanhojen sekä uusien kävijöiden ympäröimänä. Siksi haluaisinkin muuttaa nyt hieman ajatustani koko roolipeliyhteisöstä sekä itse [Tylypahka]:sta. Olemme monesti käyneet todella syvissä, tummissa vesissä, josta kuitenkin tavalla tai toisella olemme ponnistaneet vuosien aikana useammin, kuin vain kerran tai kaksi takaisin ylös ja tehneet selväksi porukalla koko Habbo Hotellille sekä muille käyttämillemme alustoille, että me emme ole kadonneet minnekään. Siksi haluaisinkin kutsua [Tylypahka]:a ikään kuin feenikslinnuksi, joka on kerta toisensa jälkeen noussut uudestaan tuhkasta, syntyen uudelleen juurikin teidän, käyttäjien ja kävijöiden innoittamana sekä nostattamana takaisin loistoonsa. Te olette se syy, miksi tämä roolipeli elää yhä. Te olette se syy, joka saa minutkin palaamaan tänne aina yhä uudestaan ja uudestaan. Myönnettäköön, että vaikean kuluneen kahden vuoden jälkeen oma olotilani on ollut hyvinkin ailahtelevainen ja heitellyt innostuksesta pohjamutiin ja sieltä jälleen takaisin. Mutta te, painoittaen edelleen sanaa te – olette kannatelleet tätä roolipeliä kaikki nämä vuodet.
Kiitokseni määrä ei riitä kuvailemaan sitä mitä tunnen siitä kaikesta, mitä olette tehneet tämän yhteisön eteen ja sen puolesta. Sanat eivät myöskään riitä kuvailemaan sitä kaikkea työn ja ajan määrää, jonka olette [Tylypahka]:n puolesta uhranneet omasta elämästänne. Kiitollisuuteni ei myös rajoitu pelkästään tähän, vaan olen teistä jokaisesta joka tätä tekstiä juuri nyt lukee äärettömän ylpeä. Yhdessä tai erikseen olemme pitäneet [Tylypahka]:n yhtenä, ellemme jopa johtavimpana roolipelinä Suomen Habbo Hotellin historiassa. Kuusitoista vuotta taulussa, nyt jos koskaan kannattaa taputtaa itseään olkapäälle ja lausua kiitokset ääneen; hyvä me!
Hurjaa ajatella, että kuusitoista vuotta on tultu aina tähän hetkeen asti. Niihin vuosiin mahtuu äärettömän paljon kaikkea; muutoksia, eventtejä, roolipelihetkiä, naurua, iloa, surua sekä riitoja. Mutta ne hetket tekevät meistä yhteisön ja pitävät sen kasassa. Olen saanut elämäni parhaimmat ystävät ja kaverit juurikin [Tylypahka]:sta ja tulen vaalimaan tätä kokemusta osana itseäni sekä identiteettiäni koko lopun elämäni ajan. Tulen muistamaan teidät kaikki (ainakin toivon mukaan, näin 29-vuotiaana ja jokainen, joka tuntee minut tietää, että muistini on jo nyt sangen arvaamaton) elämäni loppuun asti. Kiitos Sinulle, [Tylypahka]:lainen. Kiitos kaikesta. Sinä olet korvaamaton. ♥
Kiittäen,
rakkaudella Eyon